Haastemies koputtaa kolmesti

Pieni suuri piiri lähtee mukaan Klassikkojen lumoissa -blogin tietokirjahaasteeseen 8.1. - 10.6.2018. Kevään aikana bloggaan kolmesta tietokirjasta, jotka liittyvät dekkareihin, kirjoittamiseen tai ovat muuten teemaa lähellä. Haasteen ehtoihin kuuluu, että kirjan tulee olla ennen lukematon. Tietokirjat kuuluvat vähintään kahteen eri pääluokkaan, vähintään yksi kirjoista on ei-populaari tiedekirja ja vähintään yksi aihepiiri on ennalta tuntematon. Kuva:... Continue Reading →

Sanataiteen päivät 2017

Tänä viikonloppuna Oriveden Opistolla järjestettiin Uuden Kirjan Symposium, jonka teemana oli Minä / yhteisöni / yhteiskuntani. Perjantaina 17.11. esittäytyivät Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen tutkijat ja jatko-opiskelijat. Ohjelma oli monipuolinen. Tutkimuksen kohteena on niin luovan kirjoittamisen prosessin ohjaaminen kuin kirjoittamisen tilan luominen. Lajeista tutkimuksen kohteena ovat kuunnelma ja haikunovelli. Kirjallisuushistoriaa käsittelee Järnefeltin kirjallisen salongin tutkimus, erityisesti Kauppis-Heikin... Continue Reading →

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑