1. haaste: Pahat pojat -elokuva ja rikollisuus

Anne Alvesalo & Pekka Santtila 2004: Pahat pojat -elokuva ja rikollisuus. "Saanu ehkä vähän ideaa, mut omaa päätä sitä kummiski käyttää." Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksia 17. Poliisiammattikorkeakoulu, Espoo. Layout Ilona Sirpoma. 102 s. + 4 s. liitteitä.   Kumpi oli ensin: rikos vai kertomus? Alussa olivat euralaiset "Daltonin veljekset". Vai oliko alussa Aleksi Mäkelän elokuva Pahat pojat... Continue Reading →

Selvästi syyllinen

Hanne Dahl 2017: Selvästi syyllinen. Myllylahti, Espoo. Murha Mylly 153. 256 s. Hanne Dahlin neljäskin teos sijoittuu Hauholla ja Hämeenlinnaan. Aiemmista teoksista mukana ovat rikosylikonstaapeli Pirkka Juutilainen, yrittäjät Hellevi Kaski ja Kirsti Haapio sekä tämän tytär Ilona. Hauholaiset muodostavat tiiviin yhteisön, joten paikkakunnalle muuttavaa yksinhuoltajaperhettä seurataan tiiviisti. Sinikka ja hänen lapsensa Rikke ja Haije otetaan... Continue Reading →

Haastemies koputtaa kolmesti

Pieni suuri piiri lähtee mukaan Klassikkojen lumoissa -blogin tietokirjahaasteeseen 8.1. - 10.6.2018. Kevään aikana bloggaan kolmesta tietokirjasta, jotka liittyvät dekkareihin, kirjoittamiseen tai ovat muuten teemaa lähellä. Haasteen ehtoihin kuuluu, että kirjan tulee olla ennen lukematon. Tietokirjat kuuluvat vähintään kahteen eri pääluokkaan, vähintään yksi kirjoista on ei-populaari tiedekirja ja vähintään yksi aihepiiri on ennalta tuntematon. Kuva:... Continue Reading →

Kuusi yötä jouluun

On aika kiittää syksyn 2017 lukijoita ja kävijöitä. Ensimmäiset kymmenen postausta on tehty, ja teitä kävijöitä on ollut sata. Etusivulla olevan laskurin mukaan vierailijoita on yli 300, mikä tarkoittaa, että jutuista tai sivuista useampi on luettu  yhdellä käyntikerralla. Tero Seppäsen teoksesta Syöksyvirtauksia kirjoitettu arvio oli kaikkein luetuin ja viitatuin. Eniten vierailijoita oli lokakuussa. Blogi jää... Continue Reading →

Tarinoita matkasellistä

Jan Jalutsi 2011: Tarinoita matkasellistä. Crime Time, Helsinki. 147 s. Kannen ulkoasu Lasse Rantanen. Tietokirjaksi luokiteltu Tarinoita matkasellistä koostuu 39 erillisestä luvusta ja lyhyestä sanastosta. Jokaisessa luvussa kerrotaan yhden vangin tarina. Tapahtumapaikkoina ovat kaikki keskeiset vankilat ja jopa vankivaunu raiteilla. Napakymppimatkan kohteena on Sörkan Sörnävits, Sarajevo Turussa tai Rio de Rixu. Loppu riippuukin sitten osastosta: Rion... Continue Reading →

Sanataiteen päivät 2017

Tänä viikonloppuna Oriveden Opistolla järjestettiin Uuden Kirjan Symposium, jonka teemana oli Minä / yhteisöni / yhteiskuntani. Perjantaina 17.11. esittäytyivät Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen tutkijat ja jatko-opiskelijat. Ohjelma oli monipuolinen. Tutkimuksen kohteena on niin luovan kirjoittamisen prosessin ohjaaminen kuin kirjoittamisen tilan luominen. Lajeista tutkimuksen kohteena ovat kuunnelma ja haikunovelli. Kirjallisuushistoriaa käsittelee Järnefeltin kirjallisen salongin tutkimus, erityisesti Kauppis-Heikin... Continue Reading →

Kasvot katuojassa

Tapani Bagge 2017: Kasvot katuojassa. Storytel. Lukija Juhani Rajalin.  5 t. 23 min. Teos on julkaistu kirjana 2010. Joskus silmät väsyvät lukemiseen, joten päätin kokeilla, miltä kirjan kuunteleminen tuntuu. Valitsin kokeiltavaksi Storytelin ja kuunteluun Tapani Baggen Kasvot katuojassa. Bagge ei esittelyjä kaipaa: sadan julkaistun teoksen raja ylittyi vuonna 2016. Teoksen päähenkilö on kovan onnen lakimies... Continue Reading →

Poliisi, etsivä vai rosvo?

Henkilöhahmon luominen kirjaan ei ole aina helppoa. Jos kirjoittaa dekkaria, poliisit ovat kirjoittajalle hankalia. Poliisin työtä määrittävät säännöt niin tarkasti, että uskottavan vaikutelman luominen on hankalaa. Tänä vuonna Helsingin kirjamessuilla dekkarilauantaina kirjailijat esittelivät omien teostensa päähenkilöitä. Alamaailman ammattilaisia olivat esittelemässä Marko Kilpi, Matti Laine, Tuomas Nyholm ja Hannu Vuorio. Nyholm totesi, että rikollisilla on kirjallisuudessa... Continue Reading →

Minäkertojana Känä

Oma käsikirjoitukseni on siinä vaiheessa, että palautteita on tullut. Kummallisin osa niistä on se, että tekstiä on sanottu kuunnelman omaiseksi. Dialogi toimii, mutta ympäristöä ja henkilöitä ei ole kuvattu tarpeeksi. Kaikkitietävän kertojan kanssa olisi helpompaa, mutta miten minäkertoja kuvaa muita ja ympäristöä? Miten ammattilaiset sen tekevät? Anja Kaurasen (nyk. Snellman) taiteilijaromaanissa Syysprinssi (1996) on minäkertoja,... Continue Reading →

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑