Se murhaa joka osaa

Tapani Bagge 2016. Se murhaa joka osaa. Dekkarin tekemisen taito. Docendo, EU. 211 s. Viime vuodet ovat olleet kotimaisten dekkarintekijöiden kulta-aikaa. Aiemmin viihteenä pidetty rikoskirjallisuus on muuttunut äärimmäisen kilpailluksi ja silti moni yrittää alalle juuri kirjoittamalla dekkarin. Tähän tarpeeseen vastaa Tapani Baggen opas, joka on kirjoitettu vankalla asiantuntemuksella ja pilke silmäkulmassa. Oman kirjailijanuransa ohella Bagge... Continue Reading →

Moniosainen dekkarisarja – miten teksti rakentuu?

Helsingin kirjamessuilla esiintyi Crime Time -osuuskunnan kirjailijakolmikko kertomassa, miten oma teossarja on syntynyt. Juontajana oli kustantaja Jouni Tervo, joka keskustelutti rikostoimittaja, kirjailija Jarkko Sipilää, kirjailija JP Koskista ja kansanedustaja, kirjailija Marko Kilpeä. Yksittäisen dekkarin kirjoittaminen on eri asia kuin sarjan tekeminen. Tervo kyseli aluksi, mistä ideat kunkin teokseen ovat syntyneet. Kilpi kertoi, että Undertaker-sarja yksi... Continue Reading →

Helsingin kirjamessut

Syksy on siinä vaiheessa, että Helsingin kirjamessuille on aika matkata ensi viikolla. Pasilan sijaan suuntana on oma suosikkituoli kotona, jolta pääsee netin kautta seuraamaan sekä suoria lähetyksiä kahdelta eri lavalta että ennakkoon tallennettua ohjelmaa. Tällä kertaa näkyvyyden ja kuuluvuuden pitäisi olla hyvä ja istumapaikka taattu. Vuoden 2020 ohjelma on kiinnostava. Kirjoittajalle inspiroivia aiheita on tarjolla... Continue Reading →

Syön aamupalaksi Eiffel-torneja

Niina Hakalahti 2018. Syön aamupalaksi Eiffel-torneja: 104 kirjoitusharjoitusta. Karisto, Hämeenlinna. 137 s. Viisikymppistä Niina Hakalahtea voi kuvata kirjailijaksi, kirjoittamisen opettajaksi ja oppimateriaalien laatijaksi. Hänen oma kaunokirjallinen tuotantonsa kattaa niin runoja kuin romaaneja lapsille ja aikuisille. Tietokirjailijana hän tehnyt yksin tai yhdessä luovan kirjoittamisen oppaita ja myös kirjoittanut artikkeleita. Itse olen aiemmin käyttänyt Kirjoittajaohjaajan tukipakettia (1997), jonka Hakalahti... Continue Reading →

Hiljainen tahto

Hanne Dahl 2018. Hiljainen tahto. MurhaMylly 170. Myllylahti, Espoo.  287 s. Hauho-dekkareitten viides osa kuljettaa lukijan mukanaan Hämeenlinnaan ja Miekkalinnaan aiempia osia tiiviimmin. Henkilögalleria on pysynyt tuttuna: poliisit Juutilainen ja Päivikki Noro tutkivat rikoksia. Tutkinnassa ovat tiiviinä tukena hauholaiset, ja varsinkin nuori Vertti, joka tekee teräviä päätelmiä rekonstruoidessaan murhan kulkua mielessään. Kirjailija on punonut tilanteelle mielenkiintoisen taustan... Continue Reading →

Kublon Blogilauantai

Kublo eli Keski-Uudenmaan blogit järjesti 6.10.18 Hyvinkään kirjastossa Blogilauantain. Paikalle saapui parisenkymmentä uteliasta kuulemaan viittä Kublon jäsentä. Blogien aihealueet ovat moninaisia: lapsiperheiden arjesta remontointiin, puutarhan hoidosta sisustukseen ja sisällöntuotantoon. Bloggareita pidetään mikro- tai makrovaikuttajina lukijamäärän mukaan. Pienelle, rajatulle kohderyhmälle kirjoittavista mikrovaikuttajista ollaan nyt kiinnostuneita. Kublo on perustettu pari vuotta sitten, ja sillä on noin 30 bloggaavaa tai vloggaavaa... Continue Reading →

Start a Blog at WordPress.com.

Ylös ↑