Anna pahan kiertää

Markus Ahonen 2022. Anna pahan kiertää. Romaani rikoksista ja yhteyden menettäneistä. Isaksson #6. WSOY, Helsinki. 407 s.

Markus Ahonen (1972 – ) on syntyjään kotoisin Helsingistä, mutta liittyy Päijät-Hämeeseen lapsuuden kesien ja ensimmäisten toimittajatöidensä kautta. Yleensä Ahosen suomalaiseksi kotipaikaksi esitellään Vantaa, mutta nykyään kirjailija asuu Irlannissa. Toiminnallisten Isaksson-dekkareitten lisäksi hän on julkaissut suomeksi myös novelleja. Viestintää ja kotimaista kirjallisuutta opiskellut Ahonen on kirjoittajana moniosaaja: hän on toiminut päätoimittajana ja lentävänä kirjeenvaihtajana sekä tehnyt tv-käsikirjoituksia.

Tekijä on omistanut teoksensa lapsuudenlähiölleen, Vantaan Martinlaaksolle. Kirja kokoaa kansiensa väliin pakahduttavan määrän lähiön otteessa pyristeleviä henkilöhahmoja ja heidän kohtaloitaan. On tietysti poliisi Markku Isaksson ja hänen poikansa Antti, joka joutuu sattumalta pahoinpidellyksi. On syrjäytyvä poikajoukko, jota vetää kovia kokenut, yksinhuoltajan kasvattama Hapa Toivonen. On myös poliisin murhaa suunnitteleva opettaja, joka yrittää pelastaa oppilastaan.

Ahonen kirjoittaa lyhyitä lukuja, joita tähdittävät eri näkökulmahenkilöt. Vasta aivan lopussa eri henkilöiden janat risteävät ja merkityksiä alkaa rakentua tapahtumien keskinäisistä suhteista. Väkivallan motiivit ovat järjettömiä ja seuraukset kammottavia. Teoksen alku hakee vertaistaan nordic noirista.

Teoksen sanoma kasvaa poikkeusyksilöiden tarkoituksettoman väkivallan kuvauksesta kohti kuvausta yhteiskunnasta, jossa väkivalta on jatkuvasti läsnä. Väkivalta ei suinkaan ole syrjäytyneiden yksinoikeus; poliisi tai opettaja voi näennäisen hyväntekijän viitan alta toimia kostajana.

Mitä hyötyä siitäkään oli, että löi lyötyä uudestaan. Edes rikollista. Kun ei tiennyt, osuisiko maailman epäonni moukareineen seuraavaksi itseensä tai johonkuhun läheiseen.

MARKUS AHONEN

Lukiessa tuntuu, että ympäristö, lähiöt erityisesti, on itsenäinen, myrkyllinen toimija, joka pitää henkilöitä otteessaan. Reitin ulos tarjoaa taide, musiikki tai kirjoittaminen, tai mikä hyvänsä muu taito, joka johdattaa henkilöitä ulos lähiön tuhon kierteestä.

Teos tarjoaa yhden tulkintatavan Suomessa lisääntyneeseen väkivaltaan. Se on myös koskettava kuvaus ihan tavallisten ihmisten kyvyttömyydestä kuunnella toisiaan.

Valitsin Kirjasähkökäyrän lukuhaasteen Kirjahyllyn aarteet 3 ensimmäiseksi kirjaksi syksyllä 2021 ilmestyneen Anna pahan kiertää. Tule mukaan!

Kommentointi on suljettu.

Start a Blog at WordPress.com.

Ylös ↑