Poliisi, etsivä vai rosvo?

Henkilöhahmon luominen kirjaan ei ole aina helppoa. Jos kirjoittaa dekkaria, poliisit ovat kirjoittajalle hankalia. Poliisin työtä määrittävät säännöt niin tarkasti, että uskottavan vaikutelman luominen on hankalaa.

Tänä vuonna Helsingin kirjamessuilla dekkarilauantaina kirjailijat esittelivät omien teostensa päähenkilöitä. Alamaailman ammattilaisia olivat esittelemässä Marko Kilpi, Matti Laine, Tuomas Nyholm ja Hannu Vuorio.

Alamaailman kuvaajat

Nyholm totesi, että rikollisilla on kirjallisuudessa henkilöhahmoina suurempi liikkumavara kuin poliiseilla. Rikoksia tekevillä on jokin muu peiteammatti, jonka turvin toiminta on mahdollista. Kilven Undertaker-sarjassa päähenkilö on hautausurakoitsija. Laine puolestaan laittaa entisen jääkiekkoilijan uudelle uralle myymään venetarvikkeita, kun taas Vuorion päähenkilö on vapaaottelija.

Rikollisen nostaminen päähenkilöksi, joka ei kaiken huipuksi edes jää kiinni, on osa modernia kerrontaa. Se ei ole välttämätöntä, mutta mahdollista. Vuorion mukaan ikiaikainen hyvän ja pahan taistelu on suuri yksinkertaistus. Laineenkin mukaan nykymaailma on monimutkainen. Ihmiset ovat harmaan alueen kulkijoita. Kilpi puolestaan toi esille, että teoksissa lukijan sympatia jää rikollisen puolelle, eikä lukija välttämättä haluakaan, että rikollinen jää kiinni. Silti teoksissa saadaan lukija miettimään, mikä on oikein. Jokaisen olisi hyvä miettiä omaa moraalista koodistoaan.

Rikollisten rinnalla perinteinen ja käytetty vaihtoehto ovat etsivät päähenkilöt. Yksityisetsivät valitaan samasta syystä kuin rikollisetkin, sillä tarkkaa poliisityön tuntemusta ei silloin tarvita. Tosin suosittua on sekin, että henkilöllä on poliisitausta. Mika Waltari -lavalla teoksiaan esittelivät J. P. Koskinen, Mixu Lauronen ja Markku Ropponen, joilla kaikilla etsivät on teoksessaan.

Lauronen ja muut

Kiinnostavimman asetelman tarjosi tällä kertaa Osuuskumman kirjailija Mixu Lauronen, jonka vielä julkaisematon Kontiainen edustaa fantasiadekkaria. Tapahtumat sijoittuvat niin kauas menneeseen, rauta-ajalle, että se asettaa faktantarkistuksen jo melkein mahdottoman tehtävän eteen. Kaiken huipuksi etsivä päähenkilö Kontiainen on sokea. Laurosen mukaan se on etu: ”Silloin ei tarvitse miettiä, mitä katsoo.”

Kommentointi on suljettu.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: