Kasvot katuojassa

Tapani Bagge 2017: Kasvot katuojassa. Storytel. Lukija Juhani Rajalin.  5 t. 23 min. Teos on julkaistu kirjana 2010.

Joskus silmät väsyvät lukemiseen, joten päätin kokeilla, miltä kirjan kuunteleminen tuntuu. Valitsin kokeiltavaksi Storytelin ja kuunteluun Tapani Baggen Kasvot katuojassa. Bagge ei esittelyjä kaipaa: sadan julkaistun teoksen raja ylittyi vuonna 2016.

Bagge 2017 (1)

Teoksen päähenkilö on kovan onnen lakimies Onni Syrjänen, joka herää Sysmässä ihanan, mutta kuolleen Elinan vierestä. Jokseenkin runsaan juomisen vuoksi Syrjänen alkaa epäillä itseään. Kun toinenkin nainen löytyy kuristettuna, hän alkaa höllätä alkoholin käyttöä.

Suurin osa tapahtumista sijoittuu Keravalle ja Hämeenlinnaan. Tinatuopissa Syrjäsen tutkimuksia avustavat Häkkisen veljekset ja Hämeenlinnan Asemaravintolassa Allu Nygren. Syrjänen sukkuloi pikkurikollisten, poliisien ja järjestäytyneen rikollisliigan välillä jokseenkin sujuvasti, muttei ilman osumia. Henkilöt eivät ole musta-valkoisia, vaan sopivasti harmaan alueen kulkijoita.

Yö oli musta, mutta mieli vielä mustempi.

BAGGE

Baggen huumori sopii mainiosti kuunneltavaksi marraskuun hämyssä. Päähenkilön serkun poika Joonas luonnehtii Syrjäsen kerta kerralta rähjääntyvää ulkonäköä oman isänsä tekemien kaupunkireissujen mukaan. Aallonpohja saavutetaan Tallinnan kohdalla. Osansa saavat myös juristit ja lvi-insinöörit. Kohtelu ei ole erityisen hellää.

Storytelin käyttöönotto oli helppoa. Teokset on luokiteltu kategorioittain – dekkareita on tarjolla 5590 nimekettä. Kirjan voi kuunnella suoratoistona tai offline-tilassa. Kokeilemani suoratoisto kylläkin kulutti puhelimen akun tyhjäksi jo tunnissa. Halutessaan lukijan tempoa voi lisätä ja tallentaa kirjanmerkkejä suosikkikohtiin. Jostain syystä sovellukseen on lisätty uniajastin. Baggen teoksen haluaa kuunnella mieluummin hereillä.

 

Kommentointi on suljettu.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: