Virkavalta

Näytelmä Virkavalta, Riihimäen teatteri 22.3.2018. Teksti Piia Peltola & työryhmä. Ohjaus Piia Peltola. Kesto 1 tunti 15 min.

Virkavallan esitys alkaa jo lämpiössä, ennen kuin katsojat päästetään sisään. Kuulutukset johdattavat vuoden 2028 tunnelmaan, jossa julkinen turvajärjestelmä on jo rapistunut. Tällä kertaa teatterin katsomo osoittautuukin poliisiaseman odotushuoneeksi, jossa jonotetaan tiskille – arvotussa järjestyksessä.

Käsiohjelma

Vanhemman konstaapeli Korhosen (Jouko Puolanto) ja oppisopimuksella työskentelevän nuoren Kaisan (Jonnakaisa Risto) välisen työskentelyn seuraaminen on herkullista katsottavaa. Tuntuu onnekkaalta, että tässä ajassa voi todellakin nauraa väsyneelle konstaapelille, joka siirtää tutkintakansioihin vanhentuneita juttuja yksi toisensa jälkeen silppuriin.

Yli-innokas oppisopimusharjoittelija on rankasti alikoulutettu tehtäviinsä. Korhonen ei tiedä, tekisikö töitä vai kouluttaisiko. Annettuihin tehtäviin Kaisa suhtautuu valikoivasti. Enemmän kuin mitään muuta Kaisakin haluaa päästä tekemään kuulutuksia Korhosen mallin mukaan:

Olkaa kärsivällisiä. Kaikki järjestyy.

PIIA PELTOLA

Paikallisia asukkaita, yleisön lisäksi, on valittu kuvaamaan ostoskärryä perässään vetävä spurgu (Katja Peacock) sekä ulkomaille muuttanut rikas ex-patriootti (Maija Siljander). Nuoria, remuavia asukkaita esittävät Nuorisoteatterin näyttelijät.

AA19400E-2646-4736-AAB1-A669D7174922

Lavastus ja tilankäyttö on onnistunut hyvin. Koska osan aikaa katsomokin valaistaan, näyttämö tuntuu normaalia suuremmalta.

Peltolan teksti ottaa osaa ajankohtaiseen keskusteluun julkisen sektorin rahoituksesta ja havainnollistaa hyvin, millaisia vaihtoehtoja yksityisen turva-alan palveluiden käyttö tuo mukanaan. Katsoja jää pohtimaan, kenellä on oikeus turvattuun elämään ja toteutuuko turva edes ylimääräisiä vakuutuksia maksamalla.

Suosittelen esitystä lämpimästi. Mustan huumorin ja dystopisen kuvauksen vuoksi se ei sovellu alle 12-vuotiaille. Seuraavat esitykset ovat 13.4., 14.4. ja 3.5.18.

Lue näytelmästä lisää

Lukupino http://www.lukupino.com/2018/02/virkavalta-riihimaen-teatteri.html

 

 

 

 

 

Kommentointi on suljettu.

Start a Blog at WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: