JP Koskinen 2016. Helmikuun kylmä kosketus. Murhan vuosi -sarja. Crime Time, Helsinki. Kannen ulkoasu Timo Ahola. 244 s.
Murhan vuoden toinen osa käsittelee ihmiskaappausta. Aihe on suomalaisessa rikosmaailmassa äärimmäisen harvinainen. Rikosta päätyvät tutkimaan tuttuun tapaan kertoja Juho Tulikoski yhdessä enonsa Kalevi Arosuon kanssa.
Normaalisti etsiväpari tekee tiivistä yhteistyötä poliisin kanssa, mutta nyt etäisyys kasvaa. Arosuo, kertojan eno, tuntuu venyttävän rajoja. Koska toimeksiantaja maksaa tutkinnasta, Arosuo antaa normaalia laajemman päätösvallan kadonneen äidille.
Teos leikittelee lukijan kanssa. Huomaamattaan lähtee mukaan arvaa kuka sen teki? -leikkiin. Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Hannu Manalkivi on epäilyttävä, ja niin on hänen vaimonsakin. Ja mitä Kaurialan lukion henkilökunnasta sitten voi todeta? Normaalius on vähintäänkin häilyvä käsite. Estoton rehtori Sirkka Laakso on suorastaan kuvattu hillittömän hauskaksi. Tehokas nainen ehtii päivän aikana moneen paikkaan. Täysin vastakkaisen kuvan saa historianopettajasta Arto Harjolasta, jonka outous saa värisemään. Näitä hahmoja vasten psykologiaa opettava luokanvalvoja Valtteri Virtanen on mukavan rento ja normaali.
Pidin sarjan toisesta osasta ensimmäistä osaa enemmän. Keskustan tapahtumapaikat niveltyvät tiukasti juonen kanssa yhteen. Vähitellen syiden ja seurausten ketju alkaa paljastua.
Vielä enemmän minua huolestutti, että kaappaaja osasi latinaa. Kuollutta kieltä tuskin opiskeli kukaan, jolla oli päivittäisiä vaikeuksia kertotaulun tai yhdyssanojen kanssa.
JP KOSKINEN
Teos on viihdyttävä lukuromaani, jonka ääressä viihtyy talvea taittamassa. Olen hieman huolissani Kalevi Arosuon henkilökohtaisesta moraalista ja sen venymisestä. Dekkareissa ollaan luonnollisesti rikosten äärellä, mutta loppua kohti silpominen ja väkivalta tulee silmille. Toisaalta, miksei se Hämeenlinna Noiriin kuuluisikin?
Pieni suuri piiri 
Viimeisimmät kommentit