Kurkopari

Kimmo Miettinen 2018. Kurkopari. Imatra 3. Like, Helsinki. 252 s.

Kimmo Miettinen on kirjailija ja rock-musiikin ammattilainen. Hänen tuotantoonsa kuuluu useita musiikkiin liittyviä tietokirjoja. Kaunokirjailijana hän aloitti teoksella Pitkäjano (2010). Nyt lukemani Kurkopari on Imatra-suvun vaiheista kertovan sarjan kolmas osa. Miettinen suunnitteli sarjasta 9-osaista, mutta juuri tämän osan jälkeen Like päätti lopettaa julkaisemisen.

Kurkoparin tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1988.  Helsingissä Mechelininkadulla asuva päähenkilö Markus Imatra on rikollista sukua: isä Frank Imatra ja Ukki Laine ovat alamaailman vaikuttajia. Ukki Laine on tosin muistisairaana vain rajallisesti läsnä ja kartalla. Tarina pyörii vahvojen mieshahmojen varassa – Markuksen äidin salaisuus paljastuu vasta teoksen lopussa.

BFE5611C-F3AE-4072-AD3C-7D4AC6AB7B7A

Tuntui mukavalta lukea 1980-luvusta ja palata takaisin aikaan, jolloin kansallisena huolena oli suomettuminen ja poliisin sallima (amerikkalaisten) agenttien aseistettu vaeltelu Helsingissä. Aikakauden viattomuus näkyy siinäkin, että viinaa juodaan hartaasti. Sen sijaan päähenkilön on vaikea uskoa Pikku-Oton huumeongelmaa.

Markus Imatran läheisinä ja lähes luotettavina apulaisina ovat jo edellä mainittu, jokseenkin suurikokoinen Pikku-Otto ja pieni, mutta nimeltään suuri Iso-Otto. Kaksikko täydentää Markus Imatraa – aina ei ole aivan varma, kuka tietää, mitä tapahtuu.

-Moped leaves the driver’s hands, Iso-Otto selitti tilannetta.

KIMMO MIETTINEN

Lukijana huomaa jossain vaiheessa lähtevänsä Imatran hitaan letkeään hämmennykseen isosta kuvasta. Onko isoa kuvaa edes olemassa? Siitä romaanin eri henkilöillä on eri käsityksiä. Varmasti on meneillään vastapalveluksia, varmuuden vuoksi ja ihan vahingossa tehtyjä eliminointeja. Jälkikäteen ajatellen ruumiita karttuu ja toisaalta ainakin yksi Amerikan presidentti jää ampumatta.

9987D83F-BCCA-467B-8755-0D7B3193EA98

Miettinen on kirjailijana kiinnostava. Kurkopari luokittuu vähän hankalasti. Se sisältää huumoria, mutta ei ole ensisijaisesti humoristinen dekkari. Markus Imatran ja Ukki Laineen  lapsenlapsen ja isoisän suhteessa on mainiosti tavoitettu luopumisen tuska. Pidin  myös perheen sisäisten vitsien avaamisesta. CIA:n heittäminen mukaan availee vakoilujännärin ovea, mutta siinä olisi ehkä vielä voinut lisätä kierroksia.

Tähän asti lukemistani Miettisen teoksista oma suosikkini on Pitkäjano. Pidin sen tunnelmasta ja henkilöiden asenteesta.

Kommentointi on suljettu.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: