Olavi Lempinen 2019. Poliisin pimeä puoli. Salaisuuksia virkamerkin takaa. Otava, Helsinki. 398 s.
Olavi Lempinen työskenteli liikkuvassa poliiisissa aina vuoteen 2008 eläkkeelle jäämiseensä asti. Poliisin työn ohella hän kirjoitti liikenteestä ja liikenneonnettomuuksista moniin lehtiin. Poliisin pimeän puolen lisäksi hän on kirjoittanut teokset Pääkallosotilas (2015) ja Rautaesiripun takana (2016).
Iitistä kotoisin oleva ylikomisario Lempinen kuvaa poliisina työskentelyä 1960-luvulta lähtien. Viimeisissä luvuissa liikutaan vuodessa 2018, jolloin solmitaan yhteen työkiireissä auki jääneitä langanpätkiä aiemmilta vuosilta ja hyvästellään työkavereita viimeiselle matkalle.
Itse elämäkerta ja työuran kuvaus hahmottuu pieni episodi kerrallaan. Parisivuiset anekdootit hauskoista sanailuista, kommelluksista tai pilailuista vievät tarinaa eteenpäin. Ensimmäisen sadan sivun jälkeen aloin epäillä, oliko teosta ylipäätään tarkoitettu totena uskottavaksi. Samaan uskottavuusongelmaan palaa kirjoittajakin, tosin paljon myöhemmin. Terävä sanankäyttäjä Lempinen silti on, lupsakan kerronnan ohessa tulee tiukkoja sivalluksia niin poliisiksi aikoville poliisien pojille kuin myös muillekin.
Poliisi oli tunnetusti täynnä henkilöitä, jotka puhuivat, mutta kun tuli tekemisen aika, heitä ei löytynyt mistään.
OLAVI LEMPINEN
Poliisin ammatin rankkuus, jo koulutusvaiheessa, tulee esiin paikoin vain yksittäisissä lauseissa tai pieninä episodeina. Ehkä juuri siksi uran ensimmäisen kuolleen kohtaaminen ja työ- tai opiskelukavereiden itsemurhat vaikuttavat lukijaan niin voimakkaasti. Veroa maksetaan myös yksityiselämässä: perheestä ja parisuhteista kerrotaan, jos mahdollista, vielä niukemmin.
Kiireisimpiä työvuosia Lempinen nollasi milloin Neuvostoliitossa kännäysreissulla milloin kotimaassa luottoystävien kanssa. Poikamaiset vedätykset kuuluivat asiaan poliisien ja sotilaitten yhteisissä tapaamisissa Räyskälässä.
Kaiken kaikkiaan teos on hyvä ajankuva lähihistoriasta. Teoksesta saa kattavan käsityksen liikkuvan poliisin työtehtävistä, vaikka paikoin vapaa-ajan viettoa ”äijien” kesken kuvattiinkin liikaa. Lähialueyhteistyön nimissä Suomesta vietiin Viroon paljon poliisitoimintaan liittyvää osaamista, kun valtiota käynnistettiin uudelleen 1990-luvun puolivälissä. Ja mukaan mahtui tietysti vakoojia, jotka tuolloin olivat olennainen osa Itämeren ympäristöä.
Teos antaa kuvaliitteineen askelmerkkejä liikkuvan poliisin kalustoon, ja yksilötasolla se kertoo selviytymistarinan pitkän työuran tehneestä poliisista. Kenelle kirjaa suosittelisin? Poliisin työstä ja miehisestä työkulttuurista kiinnostuneille.
Tämä on toinen postaus Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaasteeseen. Lue haasteen ensimmäinen osa täältä
Pieni suuri piiri 
Viimeisimmät kommentit