Murhamysteeri museossa II

Murhamysteeri museossa II. Palanderin talo, Hämeenlinna. 9.11.2019.

Hämeenlinnan kaupunginmuseo on järjestänyt uuden visaisen rikoksen ratkottavaksi. Mysteeri Experiencen käsikirjoittaman pelin osanottajat saavat etukäteen tehtäväksi perehtyä ajankohdan historiaan. Eletään vuotta 1905.

Eurooppa ei tuolloin ollut aivan tasapainossa. Tutkailin itse vähän epätavallista reittiä, mitä tuon vuoden aikana tapahtui. Teoksessa Kolme naista, kolme kohtaloa (1988) on julkaistu kahden naiskirjailijan ja heidän ystävänsä välistä kirjeenvaihtoa. Helmikuisessa kirjeessään Tartosta Helsinkiin Aino Kallas tiivistää vuoden 1905 uudet aatteet: ”sosialismia, naisasiaa, vapaata rakkautta ja uskontokysymyksiä”.

FDAC954C-AEF8-4143-839F-98FFB34FFE64

Suomen suurruhtinaskunnassa kuohui niin ikään. Tsaari Nikolai II joutui tasapainoilemaan suurlakon kanssa, joka päättyi marraskuun alkupäivinä 1905. Seikkailu on ajoitettu kuun loppupuolelle. Etukäteismateriaalissa tulee kirje Hugo Strömiltä, jonka vaimo on pidätetty murhasta epäiltynä. Joukkueet pyrkivät selvittämään todellisen syyllisen kuulustelemalla viittä henkilöä, jotka olivat paikalla rikoksen sattuessa.

Kolmihenkinen joukkueemme ei saanut selville oikeaa syyllistä. Mysteeri oli vaikempi kuin edelliskertainen Murhamysteeri. Silti ajan paineet, tapakulttuuri ja luokkayhteiskunnan tiukat roolirajat tulevat näyttelijöiden replikoinnissa selvästi esiin. Nykyajasta käsin kyseleminen kun tuottaa tietoa sovinnaisista tavoista, joita ei koskaan tavoita museon esineitä katselemalla.

Mysteeri on hyvin suunniteltu, sillä salattavaa ompeluseuran jäsenillä on. Vaikkei syyllistä saisikaan selville, paljastuvat yksityiskohdat kuvaavat ajankohtaa hyvin. Kannattaa muistaa, että jokaisella paikalla olleella on runsaasti menetettävää.

AF82C825-2ACD-46EB-9899-D5E2E30404E8

Vuoden 2019 osalta mysteeri on loppuun myyty, mutta helmikuulle 2020 on luvassa vielä uusintaesityksiä.

Lue lisää https://www.hameenlinna.fi/tiedotteet/murhamysteeri-museossa-2-uusi-juoni/

Muu lähde

Kolme naista, kolme kohtaloa. Aino Kallaksen kirjeenvaihtoa Ilona Jalavan ja Helmi Krohnin kanssa vuosina 1884 – 1913. 1988. Toimittanut Riitta Kallas. SKST 485. SKS, Helsinki.

Kommentointi on suljettu.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: