Saara Jantunen 2015. Infosota. ”Iskut kohdistuvat kansalaisten tajuntaan.” Otava, Helsinki. 318 s.
Tietokirjahaasteen toiseksi osaksi valikoitui kirjahyllystäni Saara Jantusen teos, joka on odottanut lukemista jo jonkinmoisen tovin. Kirjoittaja on sotatieteiden tohtori ja tutkija puolustusvoimissa. Teos ei ole akateeminen tutkimus, eikä se pohjaudu Jantusen USA:n strategista kommunikaatiota käsittelevään väitöskirjaan. Sen sijaan Infosota esittelee strategista informaatiovaikuttamista, jota valtiot käyttävät omien etujensa ajamiseksi.
Jantunen kuvaa selkeillä esimerkeillä Suomen tilannetta ja havainnollistaa, millaista vaikuttamista some-aikana kansalaisiin, tutkijoihin ja viranomaisiin kohdistuu – myös vieraiden valtojen taholta. Informaatiovaikuttaminen on kuitenkin kulttuuri- ja yhteiskuntakohtaista. Valtion harjoittama infosota sisältää kolme tasoa: strategisen, operatiivisen ja taktisen.
Strategisella tasolla määritellään toivottava mielipide- tai informaatioympäristö. Toivotun tilan ei välttämättä tarvitse olla totta – riittää, että yleisö uskoo siihen. Operatiivisella tasolla mahdollistetaan strategian onnistuminen. Tällä tasolla voidaan esimerkiksi säätää lakeja, joilla määrätään, kuka voi omistaa medioita. Viimein taktisella tasolla työskentelevät ohjatusti paitsi valtiollisen median toimittajat myös trollit sosiaalisen median kanavissa.

Informaatiovaikuttamiseen osallistuu iso joukko ihmisiä ja toimijoita. Jantunen puhuu rihmastosta ja ekosysteemistä. Disinformaation levittämiseen osallistuvat ideologiset toimittajat, botit, aktiivit, agitaattorit, resonaattorit sekä sivulliset. Viime mainitut osallistuvat tiedon tehokkaaseen levittämiseen ymmärtämättömyyttään. Jotta tietoa saadaan leviämään riittävän tehokkaasti, hyödynnetään botteja, joiden kautta voidaan lähettää satoja tai tuhansia samansisältöisiä viestejä samanaikaisesti.
Siinä missä länsimaissa somea on hyödynnetty lähinnä tiedonhankintaan, Venäjältä käsin on pyritty ohjailemaan esimerkiksi Suomessa käytävää Nato-keskustelua. Perinteisen median toimittajia voidaan tahallisesti häiritä työssään tietosuluilla tai disinformaatiolla tai tiedon määrää sääntelemällä. Toimittajaa henkilönä voidaan syyttää ammattitaidottomuudesta, kohdistaa heihin parjauskampanjoita, uhkailla tai estää väkivallalla.
Riippumaton ja terve kotimaisen median kenttä on osa demokraattisen yhteiskunnan puolustusta, informaatiopuolustusta.
SAARA JANTUNEN
Teoksen teksti on mielenkiintoinen kudos täsmällistä tietoa ja kokemuksellisia havaintoja. Jantunen analysoi tutkijan tarkkuudella somessa käymiään keskusteluja ja nimeää ilmiöitä täsmällisesti. Samalla käy ilmi, että tutkijoitakin estetään työssään aktiivisesti. Vaikka teos lähtökohtaisesti keskittyykin informaatiosodankäyntiin ja Venäjän viestintäkulttuuriin, se onnistuu kattavasti esittelemään suomalaisten omaa toimintaa avoimen keskustelun estäjinä ja edistäjinä.
Postaus on tietokirjahaasteen Tietokirjabingo toinen osa. Haasteen esitti Kirjat kertovat -blogi. Lue lisää täältä ja tule mukaan.

Viimeisimmät kommentit