Rikoskirjailijat puhuvat

Heikki Ollikainen 2021. Rikoskirjailijat puhuvat. 41 haastattelua. BoD, Helsinki. 310 s.

Tutustuin rikoskirjailijoista kertovaan mielenkiintoiseen artikkelikokoelmaan. Kokoelman kirjoittaja, helsinkiläinen Heikki Ollikainen (1950 – ) on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden lisensiaatti. Ennen eläköitymistään Ollikainen toimi päihdealan tiedottajana ja sitä ennen kirjasto- ja mainosalalla. Harrastuksenaan hän on toiminut Ruumiin kulttuurin avustajana. Hän on haastatellut rikoskirjailijoita vuodesta 2007 lähtien, ja nyt haastattelut on koottu yksiin kansiin.

Käsillä olevaan teokseen on koottu 10 ulkomaisen ja 28 kotimaisen rikoskirjailijan haastattelut. Alkuperäisistä haastatteluista on poistettu lopusta teosluettelot, sillä useimpien kirjailijoiden tuotanto on luonnollisesti jatkunut haastattelun jälkeenkin. Joitakin kevyitä muokkauksia artikkeleihin on tehty. Marko Kilpi ei esimerkiksi tunnustanut aikovansa mukaan valtakunnan politiikkaan haastatteluhetkellä vuonna 2017, mutta toisin kävi.

Ollikainen on huolellisesti perehtynyt haastateltaviensa tuotantoon. Joitakin kirjailijoita on myös haastateltu toisenkin kerran, jolloin teksteistä syntyy luonteva jatkumo. Artikkeleiden avulla hahmottuvat mainiosti kirjailijoiden varsin erilaiset työskentelytavat. Seppo Jokinen kirjoittaa virkamiesmiesmäisesti, kuutisen tuntia päivässä. Siinä missä toiset tekevät tarkan suunnitelman, toiset antavat intuition viedä. Myös kirjoittamisen paras aika vaihtelee: Eppu Nuotio pääsee vauhtiin syksyn pimeydessä – vastakohtana on Outi Pakkanen, joka puolestaan tarvitsee kevään valoa kirjoittaakseen.

Kirjoittaminen on luvallista valehtelemista, mutta tunteen tasolla on oltava rehellinen.

TIMO SANDBERG

Moni kirjailijoista oli minulle ennalta tuttu, joko luettuna tai maineeltaan. Silti on pakko nöyrästi todeta, että liian moni on tutustumatta. Luin teosta hitaasti, enintään pari-kolme artikkelia peräjälkeen, sillä nautin uusista vaikutteista ja poimin uusia luettavia vinkkejä. Kukin kirjailija myös kertoi omista kirjallisista esikuvistaan, joista osa oli tuttuja ja osa niin ikään mielenkiintoa herättäviä.

Kokoelma sopii mielestäni mainioksi tärppilistaksi, jossa esitellään suomalaisen rikoskirjallisuuden kiinnostavimpia kirjoittajia. Mutta yhtä hyvin teoksen avulla voi tutustua kirjoittajiin, jotka jäävät ehkä varjoon tai joita suomalainen lukija tule niin helposti huomanneeksi virolaiselta tai saksalaiselta kielialueelta.

Sain tekijältä arvostelukappaleen.

Kommentointi on suljettu.

Perusta blogi WordPress.comiin.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: