2. haaste: Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta

Tuomas Rimpiläinen 2015: Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta. Gummerus, Juva. 384 s.

Kansi_rimpiläinen

Tietokirjahaasteen toisella teoksella (Haastemies koputtaa kolmesti) kuittaan aiheen, josta en käytännössä tiedä ennalta mitään. Rimpiläisen teos käsittelee 1920- ja 1930-lukujen rikoksia, niiden tekijöitä ja tutkijoita sekä annettuja tuomioita. Dokumenttiromaani on sijoitettu luokkaan 30.16.

Rimpiläinen kuljettaa lukijan vaivattomasti rikosten historiaan tarina kerrallaan. Itsenäistymisen jälkeiset vuosikymmenet tunnetaan melko hyvin kieltolaista ja viinatrokareista, mutta Rimpiläisen valitsemat tarinat eivät keskity pirtukauppaan, vaan valottavat aikakautta ryöstömurhien, petosten, epätoivoisten tai kiellettyjen rakkaussuhteiden kautta aina poliisimurhaan asti.

Messukylän veriteko sisältää nimitarinan lisäksi viisi muuta tarinaa. Kukin rikostarina on koostettu eri lähteistä kerätyistä tai muokatuista katkelmista. Varsinaisen tarinan jälkeen on vielä toimittajataustaisen kirjoittajan laatima epilogi, jossa kuvataan tekojen taustaa. Katkelmat on valittu hyvin ja fragmentaarisuus elävöittää kokonaisuutta. Lähteet ovat vaihtelevia, jolloin lukijan mielenkiinto pysyy yllä. Tietoa saadaan tuomioistuinten pöytäkirjoista, tuomittujen päiväkirjoista, sanomalehdistä ja jopa Raamatusta.

Harvoin tulee ajatelleeksi, millaisista lähtökohdista esimerkiksi nykyinen poliisitoiminta on Suomessa alkanut. 1920-luvun alussa Suomen valtio oli vielä melkoisen järjestäytymätön. Sama päti poliisin toimintaan: isoja kaupunkeja lukuun ottamatta rikostutkintaa ei käsitteenä tunnettu tai hallittu maaseudulla. Niinpä kokoelman avaustarinassa, ”Messukylän veriteossa”, kaksoismurhan tekopaikkana ollut taksi tyhjennettiin uhreista ja pyyhittiin huolellisesti ennen siirtokuljetusta Tampereelle. Rikospaikan ympäristö maantiellä ja sen pientareilla tallattiin erityisen tarkkaan, sillä paikkaseudun asukkaat ja paikalle hälytetyt viranomaiset ihmettelivät tilannetta yhdessä. Jokseenkin haastava lähtökohta tutkinnalle!

”Maalaistenpyydystäjä” esittelee Jalmari Forsströmin, joka osasi hämätä, huijata ja piileskellä. Hänen häikäilemättömyytensä oli sitä tasoa, että alamaailmakin pelkäsi häntä. Vuonna 1925 huijatessaan iäkkäältä maanviljelijältä huvilarahat Forsström ei epäröinyt turvautua väkivaltaan, vaikka täysin ulkopuolinen taksikuski oli mukana silminnäkijänä. Kylmähermoisuutta osoittaa sekin, että pidätyskään ei haitannut rikollista: väärän nimen turvin ja hyväuskoisia maalaispoliiseja höynäyttäen pako onnistui siirtokuljetuksen aikana.

Trokari oli tottunut valehtelija. Hän tiesi, miten pystyisi ehkä minimoimaan vahingot. Hyvä valehtelija sepitti vain ne yksityiskohdat, jotka oli syytä valehdella. Siten oli helpompi muistaa oma tarinansa ja välttyä lankeamasta kuulustelijan virittämiin ansoihin.

TUOMAS RIMPILÄINEN

Osin rikoksilla eläminen motivoituu 1910-luvun lopun traumatisoivilla tapahtumilla, sillä väkivalta oli tuolloin läsnä kaikkialla yhteiskunnassa. Rimpiläinen on kuitenkin taustoittanut tarinat tinkimättömästi. Niin vähän kuin voi lukijana tuntea sympatiaa Forsströmiä kohtaan, viimeinen yksityiskohta saa hymyilemään. Arkistojen mukaan Tammisaaren pahamaineisella vankileirillä kirjattiin kuolleeksi Hjalmar Reinhold Forsström jo heinäkuussa 1918.

Sanomalehdistä poimitut kommentit polisiin työstä, oikeudenkäynneistä ja kansalaisten suhtautumisesta rikoksiin tarjoavat mainion ajankuvan nykylukijalle. 1920- ja 1930-luvuilla oli voimassa kuolemantuomio, jota alemmissa oikeusasteissa myös käytettiin. Vaikka tuomioita ei käytännössä toteutettu, ei niistä luopumistakaan kovin suurella vimmalla puolustettu.

Rimpiläinen_teksti

Poliisin asemakaan ei ollut kummoinen; keikoille saatettiin lähteä jalan, sillä virka-autoja ei ollut. Virka-aseita oli, mutta niitä usein säilytettiin työpöydän laatikossa, eikä niitä aina otettu mukaan keikalle. Ja ne ylityökorvaukset. Niitä ei tunnettu. Kun tutkittiin murhaa, työtunteja ei laskettu ja tutkintaa jatkettiin, kunnes tutkinta oli valmis.

Aamulehden rikostoimittaja Tuomas Rimpiläinen saa lukijan pohtimaan isoja teemoja rikosten ohella. Onko oikeus tasapuolinen kaikkia yhteiskuntaluokkia kohtaan? Miten seksuaalisiin vähemmistöihin suhtaudutaan ja mitä kriminalisoidaan? Miten vankeinhoito ja psykiatrinen hoito järjestetään? Kaiken kaikkiaan tarinat muodostavat puhuttelevan kokonaisuuden.

Tietokirjahaaste[1]

Lue lisää tietokirjahaasteesta täältä.

http://klassikkojenlumoissa.blogspot.fi/2017/11/lukuhaasteet-2018-tietokirjahaaste-ja.html

Tutustu haastemiehen ensimmäiseen käyntiin täältä 1. haaste: Pahat pojat -elokuva ja rikollisuus .

 

 

Kommentointi on suljettu.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: