1. haaste: Pahat pojat -elokuva ja rikollisuus

Anne Alvesalo & Pekka Santtila 2004: Pahat pojat -elokuva ja rikollisuus. ”Saanu ehkä vähän ideaa, mut omaa päätä sitä kummiski käyttää.” Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksia 17. Poliisiammattikorkeakoulu, Espoo. Layout Ilona Sirpoma. 102 s. + 4 s. liitteitä.

 

Kumpi oli ensin: rikos vai kertomus? Alussa olivat euralaiset ”Daltonin veljekset”. Vai oliko alussa Aleksi Mäkelän elokuva Pahat pojat ”Daltonin veljeksistä”? Vai oliko sittenkin alussa sanomalehtien uutisia Mäkelän elokuvan aiheuttamasta rikosaallosta?

Uutisten jälkeen jäi kiinni monia rikollisia, joiden vaikutteita Alvesalo ja Santtila alkoivat tutkia. Poliisin omat tilastot nimittäin näyttivät, että pian Pahat pojat –elokuvan ensiesitysten jälkeen alkoi elokuvassa kuvatun kaltainen rikosaalto. Tutkijat kielensivät elokuvan rikoksentekotavan 43 väitteeseen ja purkivat aidoissa rikoksissa käytetyt toimintatavat samoin väitteiksi todistaakseen, että elokuvassa ja todellisuudessa oli yhteneväisyyksiä.

Teoriassakaan median ja rikollisuuden suhde ei ole itsestään selvä, koska taustalla vaikuttaa monia muitakin syitä samanaikaisesti. Aktivaatiomallin mukaan media kohottaa fysiologista vireystilaa. Rikosten mallioppiminen mediasta taas nähdään yhdeksi, muttei yksinään riittäväksi selittäväksi tekijäksi kopiorikollisuuteen. Koska muutkin syyt vaikuttavat taustalla, kaikki katsojat eivät reagoi samalla tavalla. Olennaista on muun muassa sosiaalistuminen rikolliseen pienryhmään.

Ennen Pahat pojat -elokuvaa ja sen jälkeen tehtyjen murtojen määrää verrattiin ja siinä havaittiin lievää nousua. Sen sijaan aineistosta ei noussut esiin ensikertalaisia, jotka olisivat tehneet murtoja elokuvan esikuvan mukaan. Päinvastoin: aineiston muodostivat ennestään rikoksia tehneet. Vain 16 %  murroista oli tekotavaltaan selkeä kopio elokuvasta. Vajaa 30 % aineiston murroista todettiin elokuvan motivoimiksi. Tekijät sen sijaan eivät olleet nuoria, kuten elokuvassa.

Syventävät haastattelut tehtiin silti neljälle nuorelle rikoksentekijälle. Tutkijat eivät raportoineet muita mahdollisia rikosten tekemisen lähteitä, vaikka niitäkin selvitettiin. Toisaalta haastateltavatkaan eivät täysin myöntäneet elokuvan vaikutusta ryöstöihin. He kuitenkin tunsivat elokuvan ja osin esikuvina toimineet ”Daltonit”. Haastattelut kumosivat poliisikyselyn tulokset, eikä elokuvalla voi selittää rikosten tekemistä.

Varsinaista kopiorikosta ei voitu todistaa tapahtuneen kuin yhdessä tapauksessa. Sen sijaan muita vaikutteita medialla oli: sanomalehtien rikosuutisoinnin huomiosta saatettiin kilpailla tai tekotapoja opiskeltiin Poliisi-TV:stä. Median vaikutusta varmempi selittävä tekijä on tekijän tausta ja elämänkulku.

Tutkijoiden johtopäätös oli, että elokuvan ja rikosten välille ei voitu osoittaa syyn ja seurauksen suhdetta. Loppuluvussa varoitetaan silti toimittajia ilmiöiden leimaamisesta kopiorikosaalloiksi ilman riittävää näyttöä. Toisaalta peräänkuulutetaan vastuullisuutta elokuvantekijöiltä aiheiden valinnassa.

Tutkimusta ei ole tarkoitettu kannanotoksi sensuurin puolesta, mutta kun rikoksista tehdään elokuvia on vastuullisen elokuvantekijän otettava kopiorikosvaikutus huomioon.

ALVESALO & SANTTILA 2004

Poliisiammattikorkeakoulun tutkimus on mielenkiintoinen. Tutkimuksen lähtösysäyksen antaneet mediakertomukset eivät kuitenkaan ole kovin todistusvoimainen lähde. Medialla on ikävä tapa synnyttää hyvin nopeasti muotti erilaisille kertomuksille. Samankaltaiset uutisaiheet raportoidaan nopeasti vakiintuvan muotin mukaan, jolloin syntyy lukijalle harha siitä, että tehdyt rikoksetkin on tehty samalla kaavalla. Sekä elokuvien että kirjallisuuden kerronnassa on  mahdollista käyttää rikollisen näkökulmaa, eikä se demoralisoi katsojaa tai lukijaa, vaan saa pohtimaan omia arvoja (vrt. Marko Kilpi Poliisi, etsivä vai rosvo?).

Kuittaan tietokirjahaasteesta luetuksi ei-populäärin tiedekirjan, joka sijoittuu luokkaan 30.16. Lue lisää haasteesta täältä <http://klassikkojenlumoissa.blogspot.fi/2017/11/lukuhaasteet-2018-tietokirjahaaste-ja.html&gt;

Muu lähde

Riitta Koivuranta 2017: Merkitty mies. Kuva Aleksi Mäkelästä. Helsingin Sanomat 16.12. C1 – C3.