Tuoretta verta

Tuoretta verta. Kauhukirjoittajan opas 2018. Toimittaneet Marko Hautala, Anne Leinonen ja Mia Myllymäki. Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry, Tallinna. Kansi: Maija Pietikäinen. 173 s.

Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat on kustantanut mainion oppaan kauhun kirjoittamiseen. Itse teos on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen esittelee genren historiaa sekä lajeja ja toinen antaa vinkkejä kauhua kirjoittavalle. Kymmenestä asiantuntija-artikkelista paistaa läpi fanius ja rakkaus genreen.

Mitä kauhu oikeastaan on? Kaiken kaikkiaan kauhun ytimenä on vieraan tai tuntemattoman pelko. Markus Harju määrittelee omassa artikkelissaan ”Kauhun uusi tuleminen” kauhun aina psykologiseksi. Kirjoittaessa tulisi päästä lukijan pään sisään. Melko selkeä kauhua aiheuttava aihe on ruumiillisen väkivallan uhka. Ja vaikka ajatus ulkopuolisesta hyökkääjästä on jo kammottava, Artemis Kelosaari nostaa panoksia esitellessään body horrorin. Jos jokin vieras olento vaikkapa valtaa oman kehon, ei enää olekaan paikkaa, minne paeta, tai keinoa, jolla puolustautua. Kehokauhu on kauhua, jossa voidaan mennä, ja mennäänkin, groteskin rajan yli.

Maistellaan kauhun sanastoa, jonka koostin artikkeleiden pohjalta. Lyhyt oppimäärä menisi näin.

CREEPYPASTA – kauhutarina, joka leviää netissä meemin tapaan

GRIMDARK – aikuisille kirjoitettu, hurja ja raaka tarina, eli Grimmin alkuperäisversiot

EKSISTENTIAALINEN KAUHU – yhden ihmisen tai ihmiselämän merkityksettömyys ja absurdius

KNOWLEDGE-HORROR – ihminen tavoittelee äärimmäistä tietoa, hinnalla millä hyvänsä

NEKROPUNK – elävät kuolleet, zombit, vampyyrit

SPLATTERPUNK – ruumiillisen väkivallan jatkuva läsnäolo joko mahdollisuutena tai toteutumassa

Tuoretta verta -kokoelma sopii sellaisenaan perusopetuksen ja lukionkin opettajan käsikirjaksi. Perusopetuksessa teos kytkeytyy luontevasti genrekirjallisuuden opetukseen. Toisaalta Anne Leinosen artikkelissa ”Sijattomia sieluja ja vaihdokkaita” esitellään suomalaista kansanperinnettä ja sen käyttöä kauhun kirjoittamisen lähteenä. Tietäen että monet suomalaisnuoret arvostavat nimenomaan itsenäistä osallistumista ja proaktiivisuutta tarinoissa, opettaja voisi aivan hyvin kirjoituttaa kauhutarinoita, jotka hyödyntävät kansanperinnettä.

Lukion opettajille voi puolestaan suositella Tiina Raevaaran ja Boris Hurtan artikkeleita; monilla kotimaisilla ja maailmankirjallisuuden klassikoilla on yhtymäkohtia kauhuun.

Käytännön läheisimpiä ohjeita kirjoittamisen opetukseen tarjoavat niin ikään Anne Leinosen ”Elementtejä kauhun rakentamiseksi”, Anders Fagerin ”Realistiset peikot” ja Mia Myllymäen ”Nuoret, jotka harrastavat seksiä, kuolevat”. Fager esittelee yliluonnollisen olennon piirteiden hahmottelua ja Myllymäki purkaa kliseitä: vaikeita taitoja aloitteleville kirjoittajille. Itsenäisesti etenevä kirjoittaja hyötyy näiden lisäksi myös eri kustantamoiden esittelystä ja genren nykytilan esittelystä.

Kokonaisuutena teos avautuu moneen suuntaan. Pidän takakansitekstiä osuvana sikäli, että sekä itse kauhua kirjoittavat että opettajat hyötyvät teoksesta. Tätä arviota kirjoittaessani jäin kaipaamaan käsite-, henkilö- ja teoshakemistoa, joka mahdollistaisi esimerkiksi klassikoiden kohdalla nopean faktantarkistuksen. Vaikka monissa artikkeleissa neuvotaan kirjoittamista käytännöllisesti, mukaan olisi voinut mahduttaa toiseen osaan kirjoitusharjoituksiakin.

Mitä pidin teoksesta? Pidin siitä paljon. Absurdismin, kauhun, yhteiskunnallisuuden ja sopivan tai täysin epäsovinnaisen näkökulman liitossa on sitä jotain. Vai mitä mieltä olette Marko Hautalan romaanin Kuokkamummon (2014) aloitussanoista:

Te mietitte, mitä Kuokkamummo tekee. Kuokkamummo tappaa lapsia.

MARKO HAUTALA

Sain pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta yhdistykseltä.