Tarinoita matkasellistä II

Jan Jalutsi 2013. Tarinoita matkasellistä II. Crime Time, Helsinki. Kannen ulkoasu: Lasse Rantanen. 184 s.

Aloittelin Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaastetta kahdella, kovin erilaisella poliisielämäkerralla. Nyt on aika siirtyä lain toiselle puolelle ja tutustua Jan Jalutsin teokseen Tarinoita matkasellistä II. Teos ei ole varsinainen elämäkerta – esipuheessa Jalutsi kiittää Kari Huhtakangasta ja Jukkista, joilta ymmärtääkseni osa tarinoista on peräisin. Osa tarinoista on mitä ilmeisimmin Jalutsin itse kokemia.

Kokoelma sisältää kaiken kaikkiaan 39 irrallista tarinaa. Tavallaan kokoelmaa voi luonnehtia vankilamaailman Spoon River antologiaksi sillä erotuksella, että kuvatut henkilöt ovat elossa. Henkilögalleria on vakuuttava: on vankikarkureita ja pyromaaneja, petoksentekijöitä ja murhamiehiä, vankilalääkäri ja vanginvartijoita. Omat lukunsa saa jopa vankilan johtajakin.

Jokaisella asialla on kolme puolta: minun puoli, sinun puoli ja asian oikea puoli.

JAN JALUTSIN

Pidän Jalutsin tavasta kirjoittaa, sillä tarinoiden väliin jää ilmaa. Vankila ei ole helpoin paikka selviytyä elämästä; kuten niin moni muukin asia, se on suorastaan taitolaji. Teoksen avulla voi muotoilla kolme yksinkertaista ohjetta, joista voi olla apua selviytymisstrategian laatimisessa vankilaan saapuvalle ensikertalaiselle:

1. Älä etuile ruokajonossa.
2. Älä kilpaile tikanheitossa sokean miehen kanssa.
3. Ennen pakoa varmista, ettei aidan päällä ole natolankaa.

Vaikka ulkopuolinen helposti kuvittelisi, että henkilökunta pääsee asiakkaita helpommalla, ei se pidä paikkaansa. Vaikein osa on teräväpäällä, joka teoksen lopussa olevan sanaston mukaan tarkoittaa vankilan johtoa. Vankilan johtajalla on samanlaisia ongelmia kuin minkä tahansa muunkin yrityksen johtajalla: miten rekrytoida asiantuntevaa henkilökuntaa.

Asiakaskunnan kekseliäisyyden, uskomattoman kyvykkyyden ja myös moniongelmaisuuden vuoksi vanginvartijoiden työnhakuilmoitukseen voisi kirjata: ”Palvelukseen halutaan vartija, jolla on arvosana psykologiasta ja orgaanisesta kemiasta (erityisalueena pulun jätösten ja pesuaineiden yhdistelmät). Olet ahkera ja työtä pelkäämätön. Rakastat monitoreiden tuijottelua, mutta et voi sietää televisio-ohjelmia tai urheilulähetyksiä.” Jos Jalutsin teosta uskoo, näitä tyyppejä on tavattoman hankala löytää.

Teos on täynnään tarinoita nolosti epäonnistuneista vankilapaoista ja hulvattoman hauskoista vedätyksistä. Vankilaympäristön vuoksi teoksessa on myös karusti kuvattua väkivaltaa, joten herkille teos ei sovi. Kuten ykkösosan kohdalla (Tarinoita matkasellistä) jo totesin, tarinat on rytmitetty hyvin, eikä kokonaisuus ole ollenkaan raskaslukuinen. Mustan huumorin ystäville näitä voi turvallisesti suositella.