Maantien kutsu

Tapani Bagge 2019. Maantien kutsu. Gabriel Sutkin muistelmat. Docendo, Latvia. 203 s. Kansi Jyri Alanne.

Bagge on valinnut todellisen historian henkilön eli Kaappo Sutkin teoksensa päähenkilöksi. Kaappo Sutki syntyi 1843 Kauhavalla ja kuoli 1889 Siperiassa. Äitinsä kuoltua Sutki eli huutolaisena aina 15-vuotiaaksi asti, jonka jälkeen hän elätti itsensä rikoksilla. Hämeenlinnan vankilassa Sutki kirjoitti elämäkertaansa, joka ei kuitenkaan ole säilynyt. Tätä aukkoa Bagge hyödyntää teoksessaan.

Maantien kutsun päähenkilö ja minäkertoja on Gabriel Sutki, parikymppinen elämäntaparikollinen, joka vaeltaa pitkin Suomea ja välttää kaikkea työtä parhaansa mukaan.

Kun purettiin mökkiä siirrettäväksi, tartuin toisinaan tarmokkaan näköisenä hirteen mutta annoin muiden kantaa sen.

Sitä mieltä minä olin työnteosta.

TAPANI BAGGE

Sutkin elämäntapa aiheutti toki muunkinlaista välttelyn tarvetta. Varkauksien takia esivalta oli varsin kiinnostunut pidättämään hänet. Joskus syyksi riitti sekin, ettei tehnyt mitään, sillä irtolaisuuskin oli tuolloin rikollista. Toisinaan taas rikosten uhri tunnisti tekijän, vaikka Sutkilla olikin esittää väärät henkilöllisyyspaperit. Ja sitten se rakkauselämä. Jos pitää lämpimänä kahta varattua naista Hämeenlinnassa, vaikeuskerroin kasvaa hallitsemattomaksi, jopa Sutkille.

Historiallinen miljöö on huolella kuvattua sanastoa myöten. Esimerkiksi Hämeenlinnan raatihuone seisoo paikallaan – nykypäivään verrattuna vähän erilaisia rakennuksia ympärillään. Lahden kartanon isäntä August Fellman seurueineen saa ikävän opetuksen Sutkilta kesken kalaasien.

Sutki ei tunne minkäänlaista omantunnon tuskaa varastelusta. Hän kutsuu itseään ”tavarantasaajaksi”. Ideana on ottaa rikkailta ja antaa köyhille. Koska Sutki on itse köyhä, useimmiten rahat jäävät hänelle, mutta eivät ihan aina. Vankilaan ja käräjille hän joutuu aiheesta ja toistuvasti. Aikaa myöten Sutkista kehittyy taitava pakenija, joten on melko yhdentekevää, minkä pituisia tuomioista tulee. Varsinkin katovuosina oli edullista pysyä vankilassa talven yli, sillä tiet olivat täynnä nälkään kuolevia jo muutenkin. Valtio hoiti ruoan ja kuljetukset.

Pidin teoksen tunnelmasta ja historian havinasta, erityisesti Hämeenlinnan kaupungin osien kuvauksesta. Huumoria on vähemmän kuin aiemmin lukemissani Baggen teoksissa. Elämän rytmikin on toinen: takaa-ajo rattailla on eri asia kuin nykyajan takaa-ajot. Loppua kohden teos veti paremmin ja paremmin. Siperian-jakson suorastaan hotkin.

Hakematta tulee mieleen Ossi Nymanin Röyhkeys (2017), jossa ei kylläkään tehdä rikoksia, mutta ei myöskään suuntauduta yhteiskunnan tarjoamiin työvelvotteisiin liian innokkaasti. Maantien kutsussa on päähenkilö, jota työnteko ei kiinnosta, joka kulkee irtolaisena ja joka kirjoittaa omia muistelmiaan aikana, jolloin moni kerjäsi elantonsa, teki pakkotyötä tai kuoli yksinkertaisesti kulkutauteihin. On yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista mitä mieltä tahansa, kumpikin teos haastaa pohtimaan sääntöjä, joiden mukaan eletään.