Manni

Kale Puonti 2020. Manni. Pasilan Myrkky, osa 1. Bazar Kustannus, Liettua. 270 s.

Riihimäen kirjalliselle elämälle 2020 oli hyvä vuosi, sillä hiljattain eläkkeelle jäänyt Kale Puontikin (1962 – ) julkaisi esikoisteoksensa Mannin. Kirjailija on nyt päässyt hyvään vauhtiin poliisiromaanisarjassaan. Sarjan toinen osa Milo (2021) ilmestyi jo puolen vuoden kuluttua esikoisen julkaisun jälkeen. Puontin kirjallisen taustan selvittely ei ollut ihan helppoa. Eri lähteistä kävi ilmi, että Puonti oli kirjoittanut jo poliisina toimiessaan Kaupungin varjoja -blogia ja tehnyt myös Huumepoliisi-aikakauslehteä, jonka tavoitteena oli kertoa otsikkonsa mukaisesti poliisien arjesta ja huumeista. Kumpaistakaan en saanut luettavaksi enää.

Mannin ainekset ovat kohdillaan: huumekauppiaan kännykkärivi, käsikranaatti, oikeudessa syytettynä oleva poliisipäällystö, alainen todistajana vapauttamassa esimiestään ja Pasilan poliisilaitos. Missä olen kuullut tästä aiemmin? Vaikka Puonti onkin työskennellyt Jari Aarnion alaisena, mikään tosidekkari ei ole kyseessä. Todenmukaisista palikoista muodostuu uusi kokonaisuus, joka voisi olla poliisin ja huumekaupan arkea.

Henkilögalleria on mielenkiintoinen. Myrkyksi kutsutussa huumeryhmässä työskentelee Kaartamon ryhmä, johon kuuluvat muiden muassa hankala vastarannan kiiski Pesonen, naimattomaksi jäänyt Kirsi Koski, perheenisä Louhela ja hajamielinen Otso Tarkka. Jo yksin teoksen alussa kuvatut poliisit lupaavat paljon. Alun perusteella odotin, että näkökulma pysyisi tiukemmin kiinni poliisityössä ja -yhteisössä. Kuvattujen poliisien keskinäinen kemia olisi tarjonnut siihen hyvät mahdollisuudet. Todistajana ollessaan rikosylikonstaapeli Pesonen antaa tietoja esimiehistään karun kuvan:

”Ihan hyvää hyvyyttäni tulin, mutta haluaisin kuitenkin sanoa, että kun katsoo noita syytettyjen penkillä istuvia, niin tällä kokemuksella voin kyllä kertoa, etteivät he tiedä rikollisista tai syyttäjän peräänkuuluttamista tiedottajista yhtään mitään. [–]”

KALE PUONTI

Puontin tyyli koostuu hyvin lyhyistä luvuista. Kerronta takkusi alussa, kun erilaisten rikostapausten kertomiseen ja kauhisteluun käytettiin aikaa. Lukujen näkökulma vaihteli siten, että koko huumeitten kuljetusketju valmistajista aina loppukäyttäjiin asti tuli lukijalle selväksi. Loppua kohti luvut oli hyvin dramatisoitu ja kerronta veti hyvin.

Kenelle hyvänsä kirjailijalle esikoisen myyntitahti on ollut huikea. 10 000 kappaletta tarjoaa unelma-alun kirjailijanuralle.

Kommentointi on suljettu.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: